
Tuki-Areenalle kuukauden HINKU-teko-palkinto
Suomen ympäristökeskus palkitsi tänään raumalaisen Tuki-Areenan led-valaistuksen kuukauden parhaana HINKU-tekona. Tunnustus myönnetään esimerkillisestä aktiivisuudesta energiatehokkuuden edistämisessä ja päästöjen vähentämisessä. Uuden harjoitusjäähallin valaistukseksi on valittu kasvihuonekaasupäästöiltään ympäristöä säästävä ratkaisu ja kiinteistön muussakin suunnittelussa on ajateltu energia-asioita.
Palkintoraadin mielestä Tuki-areenan valaistus on suunniteltu ja toteutettu erittäin energiatehokkaaksi. Easy LED Oy:n led-valaisimien ottoteho on vain 122W/kpl, kun purkaus- ja halogeenipolttimoissa ottoteho olisi vastaavasti ollut jopa 250-1000 W. Valaisimia on yhteensä 160 kappaletta.
Led-valaistusta on mahdollisuus himmentää, jolloin niiden ottotehoa saa pudotettua entisestään, jopa vain 27 wattiin. Esimerkiksi harjoituksissa valaistukseksi riittää puoliteho. Ilman himmennystä valaistuksen kuluttamassa sähkössä säästetään vuositasolla noin 5000 euroa ja co2 kasvihuonepäästöt alenevat noin 10 000 kg, kun verrataan monimetallilamppuihin, joiden kulutus olisi noin 250 W/kpl. Jos vertailu tehdään halogeenilamppuihin ja käytetään lisäksi himmennystä, säästö moninkertaistuu.
Säästöä syntyy myös siitä, että ledit ovat monimetallilamppuja ja halogeenilamppuja pitkäikäisempiä ja tuottavat vähemmän hukkalämpöä. Säästöjä syntyy sitä kautta vaihtotyön määrässä ja jäähdytyksessä.
Kiinteistön suunnittelussa on muutenkin ajateltu energia-asioita ja otettu pieni ympäristöjalanjälki ja alhaiset käyttökustannukset tavoitteeksi. Esimerkiksi kiinteistöautomaatio mahdollistaa hallin monipuolisen ja energiatehokkaan käytön ja lauhdelämpö voidaan hyödyntää tehokkaasti. Oikeanlaisella toiminnalla muiden kuin valaistusratkaisujen hyödyt voivat investointeihin nähden nousta jopa led-valojen vaikutuksia suuremmiksi.
Suomen ympäristökeskus palkitsee kuukausittain ilmastopäästöjä vähentäneitä HINKU-tekoja. HINKU-teot valitaan Kohti hiilineutraalia kuntaa –hankkeen kunnissa toteutetuista ja HINKUmappi –verkkopalvelussa kuvatuista toimenpiteistä. Ne voivat olla kunnan, yrityksen, yhteisön tai yksityishenkilön toteuttamia.